Mitä tuoksuja käytin eniten vuonna 2010

Olen vuodesta 2004 saakka tilastoinut vuoden aikana eniten käyttämäni tuoksut. Listasta tulee aina jotain TOP 10:n ja TOP 15:n välillä, käyttökertojen minimimäärä on vaihdellut viiden ja kahdeksan välillä.

Tänä vuonna tulos näytti tältä:

29 Encens et Lavande
16 Eau de Charlotte
14 Folavril
13 Fourreau Noir
11 Fille en Aiguilles, (Carven) Vétiver
9 Five O’Clock au Gingembre
8 Antihéros, Divin’ Enfant, Messe de Minuit, N’Aimez Que Moi, Ouarzazate

Kultamitali meni tänäkin vuonna Serge Lutensin Encens et Lavandelle, joka on jo vuosia ollut eniten käyttämäni tuoksu. Yksi selitys on se, että lauantaisaunan jälkeen suihkautan yleensä mieluiten tuoksua, joka sisältää laventelia.

Hopeaa ja pronssia saaneet Annick Goutalin Eau de Charlotte ja Folavril ovat saaneet jo oman blogimerkintänsä. Ne taas ovat jo vuosia olleet suosikkituoksujani keväällä, Folavril myös kesällä.

Kuvassa on Etron vanhoja pulloja. Talon Messe de Minuit on mukana listalla vuodesta toiseen.

Mitä luin vuonna 2010

1.-5. Goscinny & Uderzo: Asterix ja kuldsirp; Asterix brittide juures; Pealikute võitlus; Olümpiamängudel; Caesari loorberipärg
6. Künnap, Rooste, Sinijärv, Soomets, Viiding: Kaardipakk
7. Rupert Everett: Red Carpets and Other Banana Skins
8.-11. Stanislav Rudolf: Päivänkakkaroita linnanneidille; Tyttö kuin punapippuri; Hellästi virkattu aika; Tonnikala
12. Marc Almond: Tainted Life - The Autobiography
13. Michael Cunningham: The Hours
14. Boy George: Straight
15. Helen Mirren: In the Frame - My Life In Words And Pictures
16. Marianne Faithfull: Memories, Dreams and Reflections
17. J.K. Juntunen: Tuuliajolla - suuri rock and roll -risteily
18. Barry Paris: Louise Brooks
19. Marco Kosonen: Rock'n'Roll Suicide Bar - Lopun aikojen matkakirja
20. Erica Jong: What Do Women Want?
21. Jon Savage: England's Dreaming - The Sex Pistols and Punk Rock
22. Berny Pålsson: Känn pulsen slå
23. John Robb: Punk Rock - An Oral History
24.-26. Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia; Tyttö joka leikki tulella; Pilvilinna joka romahti
27.-28. Sylvia Plath: Klaaskuppel; The Bell Jar
29. Tiina Onikki-Rantajääskö ja Mari Siiroinen (toim.): Kieltä kohti
30. Leena Lehtolainen: Väärän jäljillä
31. Otso Kantokorpi: Sankarimatkailijan Neuvosto-Tallinna
32. Anne Stevenson: Bitter Fame - A Life of Sylvia Plath
33. Linda W Wagner-Martin: Sylvia Plath
34. Diane Middlebrook: Her Husband - Ted Hughes & Sylvia Plath - A Marriage
35. Marianne Faithfull: Memories, Dreams and Reflections
36. Monika Fagerholm: Säihkenäyttämö
37. Helena Lehtimäki: Minä Helinä Rautavaara
38. Taija Tuominen: Tiikerihai
39. Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty
40. Marianne Faithfull: Faithfull
41. Dee Dee Ramone: Poison Heart - Surviving The Ramones
42. Anna Zigure: Kuitenkin niin lähellä
43. Richard Witts: Nico - The Life & Lies of an Icon
44. Sylvie Simmons: Serge Gainsbourg - A Fistful of Gitanes
45. Miettinen: Pitkäjano
46. Antti Nylén: Halun ja epäluulon esseet
47. Steve Sem-Sandberg: Ravensbrück
48. James Young: Nico - Songs They Never Play on the Radio
49. Steve Sem-Sandberg: Kaikki katoavainen on vertausta
50. Patricia Kennealy: Strange Days - My Life With and Without Jim Morrison
51. Jerry Hopkins & Danny Sugerman: No One Here Gets Out Alive
52. Pamela des Barres: Take Another Little Piece of My Heart - A Groupie Grows Up
53. Cheryl Crane: Detour - A Hollywood Story
54. Panu Rajala: Lasinkirkas, hullunrohkea. Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta
55. Rakel Liehu: Älä vielä lähde
56. Aila Meriluoto: Lauri Viita - legenda jo eläessään
57.-59. Vivi-Ann Sjögren: Meksikon päiväkirja; Andalusian karkea suola; Elämää pitempi matka
60. Anja Snellman: Parvekejumalat
61. Vivi-Ann Sjögren: Saharan aamut ja illat

Tänä vuonna luin enemmän kuin parina edellisenä vuonna, mikä ainakin osittain selittyy opiskelun päättymisellä: kun "pakollista" luettavaa on vähemmän, voi lukea mitä mieli tekee. Osan tänä vuonna lukemistani kirjoista olen lukenut jo joskus aiemmin, mutta mukana oli myös (itselleni) uusia kirjoja.

Tälläkin kertaa Antti Nylénin esseekokoelma innoitti lukemaan muita kirjoja. Siinä missä Vihan ja katkeruuden esseet sai lukemaan Patricia Highsmithin elämäkerran ja Saint Morrisseyn, Halun ja epäluulon esseet sai tarttumaan Nicosta kertoviin kirjoihin (ja kuuntelemaan rouvan kaikki levyt).

Ja koska aloitin vuoden Asterixilla, korsikalaisjäärät saavat kunnian toimia kansikuvapoikina.

Lumi ja valo

Viime talvena oli ensimmäinen valkea talvi vuosiin. Edelliset talvet olivat muistuttaneet lähinnä kuukausien pituiseksi venynyttä marraskuuta: pelkkää pimeyttä, satunnaisia räntäsateita ja loskaa, joka vuorotellen suli ja jäätyi. Niiden aikana olin ehtinyt unohtaa, miltä tuntuu, kun lunta on niin runsaasti, että se tuo mukanaan illuusion valosta.

Nyt saatiin jo toinen valkea talvi. Ja olen nauttinut siitä aivan yhtä paljon kuin edellisestäkin. Parasta lääkettä kaamosmasennukseen on kävely lumisessa maisemassa. Siksi toivonkin, ettei tämä talvi jää viimeiseksi lajissaan.

Maanalainen rautatie

Ensimmäinen metro, jolla matkustin, oli Tukholman tunnelbana (kuvassa näkyvää snusktunnelbanan-tiskirättiä myy Designtorget ja sitä saa myös hiirimattona ja jääkaappimagneettina). Reitti oli Ropsten - T-central. Enpä silloin arvannut, millainen metroentusiasti minusta vielä kehkeytyisi. Tunnelbana ei tosin antanut siihen riittävää inspiraatiota, pidän sitä edelleen yhtenä tylsimmistä käyttämistäni metroista.

Moskovan metro on jos ei maailman suurin, niin ainakin kaunein. Olen käynyt Moskovassa vain kerran, ja siitä on kauan, mutta muistan edelleen metroasemien uskomattoman loiston: kattokruunuja, mosaiikkeja, lasimaalauksia... Myös Pietarin metro on hieno. Prameimmat asemat löytyvät punaiselta linjalta no. 1, joka on myös metron vanhin osa.

Ensikokemukseni Pariisin metrosta ei ollut järin miellyttävä: lyhyehköllä matkalla rautatieasemalta toiselle jouduin vaihtamaan linjaa kahdesti! Koska asemien nimet kuitenkin herättivät uteliaisuuteni, ja halusin tietää lisää niiden alkuperästä, tulin lukeneeksi Gérard Rolandin kirjan Stations de métro. Seuraavalla matkallani matkustin linjoilla no. 2 ja 6, jotka kulkevat pitkiä rataosuuksia ulkoilmassa ja tarjoavat kiinnostavia näkymiä, joista upein aukeaa pont de Bir-Hakeimilta. Loppujen lopuksi innostuin métrosta niin paljon, että luin sen historian. Clive Lammingin Métro insolite kertoo kaiken, mitä olet ikinä halunnut tietää Pariisin metrosta, ja enemmänkin. Kirja on runsaasti kuvitettu ja sisältää loistavia reittivinkkejä metronörteille.

Minulle kaikkein rakkain metro on kuitenkin London Underground. Se on myös maailman vanhin maanalainen rautatie, jonka monet omituisuudet saavat selityksensä, kun lukee Christian Wolmarin erinomaisen ja kiehtovan The Subterranean Railway: How the London Underground Was Built and How it Changed the City Forever -historiikin.

Voitte siis arvata, että ihastuin ikihyviksi löytäessäni tämän ihmeen: Live train map for the London Underground. Kyseinen kartta näyttää reaaliajassa Tuben uumenissa liikkuvat junat Lontoon kartalla.

Joy Division

Eilen tuli kuluneeksi 30 vuotta Ian Curtisin kuolemasta. Se sai minut muistelemaan omaa Joy Division -historiaani.

Kaikki alkoi syksyllä 1983. Siihen aikaan nauhoitin musiikkia radiosta kasetille. Love Will Tear Us Apart oli yksi niistä kappaleista, joita kuuntelin niin usein ja hartaasti, että nauha lähes kului puhki.

Seuraavalla hiihtolomalla löysin rakastamani kappaleen 12-tuumaisena singlenä Tukhomasta. Kuuntelin sitä hyvin, hyvin paljon. Kesällä löysin sitten Closer-albumin Valintatalon alelaarista.

Onneksi olin ryhtynyt Soundin tilaajaksi: lehdessä oli aina Diskerin mainos, jossa oli listattuna lisää Joy Divisionin levyjä ja aloinkin tehdä viikkorahoineni säännöllisiä retkiä Pursimiehenkadulle. Kerran ostin An Ideal for Living -nimisen kirjan. Minulle selvisi vasta sitä lukiessani, että Ian Curtis oli kuollut. Tehnyt itsemurhan. Jo kolme vuotta ennen kuin olin kuullut koko yhtyeestä. Se oli 17-vuotiaalle melankoliaan taipuvaiselle nuorelle naiselle melkoinen järkytys.

Muistan kirjoittaneeni lukiossa ainakin kolme ainetta Joy Divisionista. Pari niistä (äidinkielen ja ruotsin) olisin joutunut lukemaan ääneen tunnilla, jos olisin ollut paikalla. Lukion kolmas luokka kun kului lintsatessa ja potiessa "maailmankatsomuksellista kriisiä".

Olen vuosien varrella törmännyt useisiin ihmisiin, jotka pitävät Joy Divisionin musiikkia masentavana. Minä olen aina ollut eri mieltä. Se on tuonut elämääni valoa ja toivoa silloin, kun olen niitä kipeimmin tarvinnut.

Teellä Lissun luona

Butter London on OPIn ohella lempikynsilakkamerkkini. Värillä on väliä, mutta niin on myös värin nimellä, ja Butter London -lakkojen nimet ovat mannaa anglofiilille.

Kuvassa näkyvä lakka on nimeltään Tea with the Queen. En ole yleensä mikään suuri ihonväristen lakkojen ystävä, mutta tämä sävy on täysosuma ja tuo mieleeni balettitossut ja -trikoot. Se on helppo valinta silloin kun joko en osaa päättää tai olen muuten vain laiska... Yksi kerros ilman aluslakkaa ja se on siinä!

Kotiharjun päällä laulaa pieni lintunen, kun koittaa kevätaamun koi...

Kun löysin jokin aika sitten ruotsalaiset meikkiblogit, löysin myös Brite Bird -kosmetiikkasarjan, jonka valikoimiin kuuluu (toistaiseksi) vain luomivärejä. Luomivärejä on sekä kiinteinä perinteisinä nappeina että irtopuuterimaisina pigmentteinä. Luomivärien hinta-laatusuhde on ällistyttävä: ne ovat edullisia mutta koostumukseltaan erinomaisia. MakeupMyLack-nimistä blogia pitävä Sanna tekee ne itse.

Brite Birdin valikoimaan kuuluu mm. Blogg kollektionen, joka käsittää neljä luomiväriä, joista jokainen on omistettu ruotsalaiselle meikkibloggajalle: Bjooti, Lipgloss Bitch, Micromiss ja Sminkan.

Sarjan toinen erikoisuus ovat edesmenneille lemmikkieläimille omistetut luomivärit: Moa-pigmentin inspiraation lähteenä on ollut musta kaniini, ja Sminkans Sabina -trion raidallinen kissa. Moalla on myös oma nimikkopurkki, jonka kannessa on kaniinin kuva. Kaikki muut pigmentit on pakattu purkkiin, jota koristaa turkoosi pääskynen.

Sarjan värivalikoima ulottuu vaaleasta tummaan, kylmästä lämpimään, murretusta kirkkaaseen ja matasta kimaltavaan tai metallinhohtoiseen.

Lykke

Vita Andersenin novellikokoelmassa Suu kiinni ja ole kaunis on kaksitoista tylyä tarinaa hylätyistä, hyväksikäytetyistä, hyväuskoisista ja häiriintyneistä tytöistä ja naisista.

Yksi tarinoista on muita kevyempi, ja jos ei sekään suorastaan ratkiriemukas, niin ainakin surkuhupaisa. Lykke kertoo 27-vuotiaasta, eronneesta Lykkestä, joka on hieman pyöreä ja hyvin, hyvin epävarma.

Andersen piirtää taitavasti kuvan naisesta, joka ei tiedä, kuka on, ja jonka elämä on yhtä jossittelua ja itsepetosta. Lykke on addiktoitunut naistenlehtiin, joista hän poimii ideoita erilaisiin sisustus- ja käsityöprojekteihin, jotka jäävät aina kaikki kesken. Kuten niin monet naiset, Lykkekin näkee ratkaisunaan laihduttamisen. Kunhan hän vain laihtuu, kaikki muutkin asiat hänen elämässään järjestyvät.

Novellin tapahtumat käynnistyvät, kun Lykke päättää jälleen kerran laihduttaa, "sadannen kerran, mutta tällä kertaa, tällä kertaa onkin tosi kyseessä". Lykke punnitsee itsensä ja kirjoittaa painonsa suurelle paperille, jonka kiinnittää seinälle. Mutta äkkiä hän tulee ajatelleeksi, että vaaka saattaakin näyttää väärin, ja päättää ostaa kaupasta 15 kg tavaraa tarkistaakseen asian. Suurin osa tuosta viidestätoista kilosta on ruokaa...

Saint Jacques

Kaivoin viikonloppuna kaapista L'Heure Bleuen. Vaikka olen itse käyttänyt tuoksua "vasta" kahdeksan vuotta, sillä on ikää yhdeksänkymmentä vuotta enemmän ja siihen liittyy yksi vanhimpia tuoksumuistojani.

Kun ensimmäinen opettajani kumartui pulpettini ylle katsoakseen, mitä olin raapustanut paperille tai vihkoon, vedin aina syvään henkeä. Häntä ympäröi hento tuoksupilvi, jolla oli ihmeellisen rauhoittava ja lohdullinen vaikutus. Kun haistoin hänen hajuvetensä, tunsin, että maailmankaikkeudessa on kaikki hyvin.

Monta vuotta myöhemmin koin déjà vun tavaratalon hajuvesiosastolla suihkauttaessani ranteelleni L'Heure Bleuetä. Sillä on edelleen sama vaikutus minuun kuin silloin, kun olin pieni lettipää. Se on kuin Tenavien Epun riepu.

Tuoksun on luonut Jacques Guerlain, jota kutsun enemmän tai vähemmän leikilläni "Saint Jacquesiksi", koska L'Heure Bleue on niin ylimaalisen ihana, ettei aivan tavallinen kuolevainen olisi moiseen ihmetekoon kyennyt. Lisäpontta Jacques Guerlainin mahdolliseen kanonisointiin antavat edelleen valmistuksessa olevat Eau du Coq (1894), Mouchoir de Monsieur (1904), Après L'Ondée (1906), Mitsouko (1919), Shalimar (1925) ja Vol de Nuit (1933).

Kevät toi, kevät toi Goutalin

Vaikka valitsenkin tuoksuni enemmän mielialani ja mielitekojeni kuin vuoden- tai vuorokaudenaikojen mukaan, on aina varma kevään merkki kun kaivan kaapista Annick Goutalin Eau de Charlotten ja Folavrilin.

Kevätkukista koostuva Eau de Charlotte on omistettu Annick Goutalin tyttärelle, joka nautti mieluiten aamiaisella mustaherukkahillovoileipiä ja kaakaota. Tuoksu ei kuitenkaan ole ällömakea, vaan tumma "paahdettu" kaakao ja pehmeä vanilja ainoastaan pyöristävät sellaisenaan melko hyökkääviä kielon- ja mimosantuoksuja, ja sen mustaherukkaelementti on enemmän kirpeä kuin sokerinen.

Tomaatinlehdiltä, mangolta ja jasmiinilta tuoksuva Folavril on jo astetta kesäisempi, ja toimii erinomaisesti helteilläkin. Se piristää mieltä myös harmaina ja loskaisina päivinä. Minulle tulee siitä aina mieleen Peppi Pitkätossu!

Aroma M Geisha Rouge ja Geisha Noire -parfyymiöljyt

Käytän yleensä päivittäin tuoksuja, mutta flunssassa ei tee mieli suihkauttaa yhtään mitään. Ensinnäkään tuoksua ei kykene tuntemaan, toiseksi ilmassa leijuva tuoksupilvi ärsyttää jo muutenkin arkaa nenää.

Mikä siis neuvoksi tuoksuriippuvaiselle? Parfyymiöljy! Öljy ei leijaile ilmassa, vaan pysyy visusti iholla. Sen avulla voi myös kuulostella hajuaistin asteittaista palautumista.

Aroma M Geisha Rouge on jo vuosia ollut toipilastuoksuni numero yksi. Se on lämmin ja mausteinen ja terapeuttinen. Aineksina on kanelia, tähtianista, neilikkaa, santelipuuta, tupakkaa, vaniljaa ja tonkapapua.

Geisha Noirea taas tulee käytettyä vain terveenä. Se on tumma ja savuinen film noir -henkinen tuoksu, joka koostuu ambrasta, santelipuusta, tonkapavusta ja mausteista.

Kuvassa näkyvät nelikulmaiset pullot ovat jo historiaa, nykyään kaikki Geisha-sarjan öljyt on pakattu roll-oneihin.

Toivelistallani on edelleen rauhoittava ja tyynnyttävä sinisestä kamomillasta, jasmiinista, vihreästä teestä ja muista vihreistä vivahteista koostuva Geisha Blue.

Meikkimuseo #2

Meikkimuseo-sarjassa esittelen meikkejä, jotka ovat pysyneet matkassa vuosikausia. Toisena vuorossa on Bourjois'n granaattiomenanpunainen poskipuna, jolla saa luotua täydelliset matrjoška-posket! Väri on aivan ihastuttava, mutta ei ehkä ihan jokapäiväiseen käyttöön soveltuva. Sen sijaan se on omiaan naamiaisiin ja muuhun teatterin pelaamiseen...

Pakkausuudistuksen yhteydessä Bourjois vähensi myös poskipunan määrää purnukassa: viidestä grammasta kahteen ja puoleen. Onneksi sentään vanha hyvä koostumus ja sulotuoksu ovat säilyneet muuttumattomina. Nuuhkaisu poskipunaa johdattaa välittömästi 1800-luvun pariisilaisteatterin pukuhuoneeseen.

Tyrni, Marja

Lauantain uusi viihdepläjäys Putous on epätasainen, mutta parhaimmillaan varsin viihdyttävä. Sen ehdoton valopilkku on punaisissa pokissaan ja ainoissaan tanssahteleva iloinen karjalaisleski Marja Tyrni jonka "Suut makiaksi!"-toivotus saa yrmeämmänkin yleisön naaman Hangon keksille...

Mitä luin vuonna 2009

1. Agatha Christie: Pöial sügeleb kui hull
2. Marita Kuokkanen: Meiju Suvas - sydämellä
3.-14. Agatha Christie: Mõrvad Mesopotaamias; Tuhkur Hobune; Laip raamatukogutoas; Paddington 16.50; Uinunud Mõrv; Mõrv kiriklas; On kurjust päikese all; Kõver maja; Hädaoht End House'is; Nukker küpress; Viis väikest põrsast; Lord Edgware'i surm
15. Sofi Oksanen: Puhdistus
16. Jan Kaus ja Harri Rinne (toim.): Ajattelen koko ajan rahaa - kivikovaa virolaista nykyrunoutta
17.-18. Agatha Christie: Tragöödia kolmes vaatuses; Üks, kaks, kingapannal kinni naks
19. Umayya Abu-Hanna: Sinut
20.-22. Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu; Peppi aikoo merille; Peppi Pitkätossu Etelämerellä
23. Marjane Satrapi: Luumukanaa
24. Jane Mulvagh: Vivienne Westwood - An Unfashionable Life
25. Carrie Fisher: Wishful Drinking
26. Ristomatti Ratia: Paha poika
27. Marja-Leena Parkkinen ja Ristomatti Ratia: Love Armi - Armi Ratian henkilökuva
28. Monika Fagerholm: Glitterscenen
29. Annika Idström: Sinitaivas
30. Clive Lamming: Métro insolite
31. Mike Wren: Bitch, Bitch, Bitch
32. Gina Wisker: Sylvia Plath - A Beginner's Guide
33.-35. Janet Frame: To the Is-Land; An Angel at My Table; The Envoy from Mirror City
36.-43. Rakel Liehu: Runoja 1974 - 1977; Bul bul; Kubisseja; murehtimatta ! smaragdinen; Readymade; Gammayökkönen; Sininen Lasarus; Skorpionin sydän
44. Gloria Steinem & George Barris: Marilyn
45. Norman Rosten & Sam Shaw: Marilyn among Friends
46. Susan Strasberg: Marilyn and Me

Viime vuonna innostuin lukemaan Agatha Christietä viroksi. Kahmin kirjoja Harju tänavan Raamatukoi-divarista. Loppuvuodesta taas innostuin lukemaan Marilynistä.

Vuoden suurin lukuelämys oli Janet Framen elämäkertatrilogia. Näin Jane Campionin An Angel at My table -dramatisoinnin minisarjana 90-luvun alussa ja olen siitä saakka halunnut lukea Framen trilogian. Katsottuani sarjasta tehdyn elokuvaversion muutamaan kertaan dvd:ltä sain vihdoin aikaiseksi hankkia ja lukea kirjat.

Lempirunoilijani Rakel Liehun runoja onnistuin löytämään pilkkahinnalla Sofiankadun divarista ja samalla kun täydensin kokoelmaani, luin ne taas kerran.

En ole varmaan koskaan odottanut minkään kirjan ilmestymistä niin hartaasti kuin Monika Fagerholmin Glitterscenenin, mutta vaikka odotukseni palkittiinkin ruhtinaallisesti, Den amerikanska flickan teki vielä suuremman vaikutuksen.

Peppi Pitkätossu on lapsuuteni sankareita, ja Peppi-kirjat riemastuttivat edelleen. Tänä vuonna voisin lukea vuorostaan Onneli ja Anneli -kirjat. Paluu lapsuuden suosikkikirjojen pariin alkoi jo 2008, jolloin luin kaikki Pekka Töpöhäntä -kirjani...

Jane Mulvaghin kirja Vivienne Westwoodista on tullut luettua monta kertaa aiemminkin, enkä kyllästy siihen ikinä: siksi valitsin Vivin "kansikuvatytöksi"!

Meikkimuseo #1

Vaikka meikkaankin epäsäännöllisesti ja melko harvoin, olen pikkutytöstä asti ollut kiinnostunut meikeistä. Lempipaikkojani kylässä käydessä olivat kampauspöydät, varsinkin sellaiset, joissa oli kolmiosainen peili! Viihdyin erinomaisesti purkkien, purnukoiden ja hajuvesipullojen parissa.

Ensimmäinen tuote, jonka hankin ja jota aloin käyttää oli Lumenen ruskea kakkumaskara. Toinen oli Minersin musta kynsilakka. Ja muutamaa vuotta myöhemmin ensimmäisen poikaystäväni äiti kauhisteli ettei hänellä ole koko elämänsä aikana ollut niin paljon meikkejä kuin minulla. Paljon on kertynyt sittemmin lisää...

Erinäisiä meikkejä on matkan varrella tosin karissut pois, joko siksi että ne on käytetty loppuun tai siksi että olen heittänyt ne pois. Rasvapohjaiset tuotteet vanhenevat nopeimmin ja ne täytyy luonnollisestikin kipata mäkeen heti kun niiden "parasta ennnen" -päiväys on ohitettu, mutta puuterimaiset tuotteet säilyvät ällistyttävän pitkään käyttökelpoisina.

Meikkimuseo-sarjassa esittelen meikkejä, jotka ovat pysyneet matkassa vuosikausia.

Ensimmäisenä on muistaakseni vanhin luomiväri jonka omistan: Bourjois'n Cardinal. Ehostin sillä silmäni jo vanhojenpäivänä! Cardinal on tumma violetti, joka siftaa pronssiin, varsinkin kostealla siveltimellä levitettynä, ja korostaa tehokkaasti silmien vihreyttä. Käytän sitä rajausvärinä. Värin valmistus lienee lopetettu ajat sitten eikä Bourjois'n valikoimissa ole nykyään mitään vastaavaa.

Bourjois'n vanhassa pakkauksessa oli kierrettävä kansi, jonka sai irti ja jota saattoi kätevästi käyttää vesikuppina. Uusissa pakkauksissa on peili, mistä plussaa, mutta miinusta tulee saranallisesta kannesta (joka kuulemma napsahtaa helposti irti). Lisämiinus siitä, että entisestä 2,5 gramman painosta on pudotettu yksi gramma pois, vaikka itse purkin koko on pysynyt samana. Taas yksi esimerkki siitä miten kuluttajaa huijataan optisilla harhoilla...

Kukkahuivit - платки

Kun kesällä 1997 oli Pietarissa kielikurssilla, ostin Katariinan palatsista komean kukkahuivin. Osaksi leikilläni, koska se oli "venäjänopiskelijan pakollinen varuste", osaksi siksi, että se vain oli niin vastustamattoman kaunis. Seuraavana talvena huomasin että se oli myös hyvin lämmin.

Kun seuraavan vuoden syksynä palasin Pietariin, alati vaaniva keräilyvimmani iski. Silloin Pavloposadskaja platočnaja manufakturan huiveja vielä myytiin useassa kirjakaupassa Nevskij prospektin varrella (hinnat olivat niissä noin puolet siitä mitä huiveista pyydettiin edelleenkin Verikirkon takana sijaitsevalla matkamuistotorilla) ja niitä alkoi huivi kerrallaan tarttua mukaan. Pieniä, keskikokoisia, isoja, mustia, punaisia, vihreitä... Kun palasin lukukauden päätyttyä kotiin, matkalaukussani oli seitsemän huivia.

Myöhemmin sain pari lisää anopiltani, ja jokaiselta Pietarin matkalta olen palannut vähintään yhden uuden huivin kanssa.

Nykyään huiveja on entistä vaikeampi löytää. Suosikkimyymäläni Nevskillä on kadonnut uudistusten (lue: ketjukahviloiden ja merkkikauppojen) alle ja kirjakaupat eivät enää juuri myy niitä. Matkamuistomyymälöissä ne ovat kalliita, ja esillä on usein vain kaikkein suurimpia ja silkkihapsuisia (= kalliimpia) huiveja. Itse olen visusti pitäytynyt villahapsuisissa, ja viime matkalla niitä piti varta vasten kysyä, mutta löytyihän niitäkin pahvilaatikosta tiskin alta.

Huiveja on tällä hetkellä viisitoista ja kyllä, käytän niitä kaikkia. (Kuten hajuvesiänikin, joita minulla on vielä enemmän, mutta niistä lisää joskus toiste...)

Aram zam zam!

Taannoin Tallinnassa törmäsin kanavapujotellessani tähän Macarenaa muistuttavaan musiikkivideoon.



Tarttuva hokema "aram zam zam, aram zam zam, guliguliguliguliguli ram zam zam" on tuttu myös Tom Tom Clubin vallattomasta klassikosta Wordy Rappinghood.

Googlaamalla löytyi myös animaatio, jossa koira ja jänikset seikkailevat. http://www.aramzamzam.com/

Hokeman etymologia kuitenkin selvisi vasta wikipediasta: A Ram Sam Sam on marokkolainen lastenlaulu ja -leikki!